Kumppanisi liiketoiminnan myrskyissä

 

kumppanisi_liiketoiminnan_myrskyissa.jpg
 

Huippu-urheilijoilla on sparrailukumppaneita, joiden rooli urheilijan menestyksessä on oleellinen. Sparrauskaverit eivät silti ole voiton hetkellä valokeilassa. Juuri tätä, joskin liiketoiminnassa, on minun palveluni sinulle.

Johtajan tehtävä on aika ajoin yksinäinen. Luotettavaa, riippumatonta ja asiantuntevaa keskusteluapua on vaikeaa löytää oman työn tueksi. Kuitenkin hankala tilanne voisi hyvin ratketa lyhyelläkin ajatustenvaihdolla toisen ammattilaisen kanssa. Juuri tässä olen apunasi.

Olen sparrailukumppani, skenaariotyön tuki, tinkimätön kyseenalaistaja ja avustajasi tulevaisuuden mahdollisuuksien pohdinnoissa. On ongelmasi sitten uusien näkökulmien löytäminen umpikujalta tuntuvassa tilanteessa, jo käynnissä olevan uudistusprosessin läpivienti, tai muun johtoryhmän tai tiimin sitouttaminen yhdessä sovittuihin pelisääntöihin – voin auttaa sinua. 

Autan uusien näkemyksien jalkauttamisessa, luomaan tiekarttaa sille, miten uudistukset kannattaa toteuttaa. Teen tarvittavan taustatyön. Sitoutan osapuolet keskusteluin. 

 
Sinun kanssasi, sinun ehdoillasi, työtäsi tukien.

Leadership Advisory

brand_leadership_advisory.jpg
 

Valmentavaa asiakaslähtöisen liiketoiminnan neuvontaa vastaanotolla tai missä haluat.

Harvalla johtajalla tai vastuuhenkilöllä on omassa työyhteisössään keskusteluseuraa, joka olisi sekä täysin luotettava, riippumaton, että asiantunteva. Joka olisi sataprosenttisesti sinun puolellasi matkalla kohti samaa päämäärää. Minä olen juuri tätä.

Voimme tavata vastaanotolla, tehdä ajattelutyötä puhelimitse, tai missä tahansa sinulle sopivassa paikassa. Vastaanottoni on täysin luottamuksellinen paikka. Kun pääsemme ensikäynnillä työn alkuun, räätälöin tarpeeseesi sopivan kokonaisuuden. Joskus tosin yksikin vastaanottokäynti riittää. 

Valmennuksessani saat ulkopuolisen asiantuntijan näkökulman tilanteeseesi ja rehellistä ja rakentavaa palautetta omille mielipiteillesi ja suunnitelmillesi. Toisin kuin kollegasi, voin tarjota vaihtoehtoisia näkökulmia vailla organisaation sisäisiä jännitteitä, sidoksia tai hierarkioita. 

Mikäli olet etsimässä uusia strategisia yhteistyökumppaneita, voin auttaa toimistojen valintaprosessissa. Saat riippumattoman näkökulman sille, minkälaisia toimijoita haasteesi kipeimmin kaipaa.

Autan toki tarvittaessa myös tiimien valmentamisessa tai esimerkiksi koko johtoryhmää strategiatyön sparraamisessa. 

 

Kenelle:

Hallitusten jäsenille, toimitusjohtajille, (perhe)yrittäjille, strategiajohtajille, brändi- ja liiketoimintapäättäjille.

Miten:

  • Sparrauskeskustelun pituus on n. 1,5 tuntia
  • Hinta alkaen 370 € (alv. 0 %)
  • Tapaamisten rytmi ja määrä tarpeen ja aikataulujesi mukaan

Missä:

  • Eteläesplanadi 2, Helsinki
  • Tai muussa toivomassasi paikassa

 
 

Lunasta asiakkaalle antamasi arvolupaus

arvolupaus_asiakkaalle.jpg
 

Asiakaslähtöinen liiketoiminta keskittyy asiakkaalle annetun arvolupauksen täyttämiseen.

Lupaus on selkeästi määritelty ja sisäistetty läpi organisaation.

Palveluitani sen toteuttamiseksi ovat esimerkiksi nämä:
 
  • Autan hahmottamaan vallitsevaa kilpailutilannetta ja muotoilemaan siihen vastaavaa arvolupausta, yrityksesi kyvyt ja resurssit huomioiden.

  • Autan asiakaslähtöisten toimitapojen terävöittämisessä muuttuvilla markkinoilla.

  • Autan sinua muuntamaan yrityksesi kulttuuria asiakaslähtöisemmäksi, jotta arvolupauksesi lunastaminen on mahdollista.

  • Kirkastan kanssasi vanhentuneiksi havaitut pelisäännöt ja toimintamallit, asemoinnit markkinoilla, asiakas- ja tuoteportfoliot.

  • Autan yrittäjiä ja liiketoimintayksiköiden vetäjiä löytämään liiketoimintansa paikan markkinoilla, nyt ja tulevaisuudessa.